Kielletyt aineet ja rehellisyyden kapea polku

Kielletyt aineet ja rehellisyyden kapea polku

Urheilun ja liikunnan tulisi olla mielekästä, sekä liikkujan hyvinvointia parantavaa. Joillekin urheilu harrastuksena alkaa kuitenkin vähitellen muuttua vakavasti otettavaksi kilpailulajiksi, joka saattaa olla jopa keino tienata elanto. Kehon ja lihasten tulee kestää, sillä urheilijan kroppa on hänen työvälineensä. Huollon eteen tehdään kaikki mahdollinen, mutta silloin tällöin joku lipeää kaidalta tieltä ja turvautuu kiellettyihin aineisiin. Kiellettyjen aineiden käyttöä kutsutaan dopingiksi ja se on kaikin puolin tuomittavaa toimintaa. Syitä dopingin käyttöön on yleensä suorituskyvyn parantaminen ja parempi palautumisen. Etenkin kilpailumuotoisen urheilun tulisi olla tasapuolista ja oikeudenmukaista jokaiselle. Siksi urheiluliitot ovat perustaneet erilaisia antidopingyhdistyksiä, joiden tehtävänä on valvoa toiminnan puhtautta, sekä muodostaa säännöt. 2000-luvun alkupuolella Suomessa käytiin läpi suuri dopingkohu Lahden MM-hiihtojen jälkeen ja se on jättänyt monen mieleen jäljen urheilun epärehellisyydestä. Ymmärrettävästi yleisö suhtautuu nyt huippu-urheiluun skeptisesti. Säännöllisin väliajoin myös maailmalta kantautuu uutisia jopa kärkitason urheilijoiden käryistä.

Dopingin vastainen toiminta

Suomessa dopingia valvoo Suomen urheilun eettinen keskus, eli SUEK ry. Työssä käytetään globaaleja säännöstöjä, joita urheilijat ovat sitoutuneet noudattamaan. Säännöstöt kertovat mitkä ovat rikkomuksia ja miten niistä rangaistaan. Niiden mukaan dopingin käyttö ja levittäminen on täälläkin kiellettyä perustuen näihin maailmanlaajuisiin sääntöihin. Suomessa ei varsinaisesti ole omaa dopinglainsäädäntöä niiden käyttämisestä, lukuun ottamatta huumausaineita. Rikoslaissa kuitenkin määritellään laittomaksi dopingaineiden valmistaminen, tuominen tai levittäminen. Kielletyiksi aineiksi luetaan synteettiset anaboliset steroidit, testosteronit, kasvuhormonit, sekä kaikkien näiden johdannaiset. Lisäksi niihin kuuluvat muut kemialliset aineet, jotka edesauttavat testosteronin tai kasvuhormonin tuottamista kehossa. Lista on huomattavasti lyhyempi, kuin urheilussa kielletyt lääkeaineet.

Dopingin vastainen toiminta
Dopingin vastainen toiminta

Urheilijoiden tulee itse varmistaa säännöllisesti, ettei heidän käyttämänsä tai heille määrätyt resepti- tai itsehoitolääkkeet ole kiellettyjen listalla. Tätä varten esimerkiksi SUEK:illa on oma hakupalvelunsa. Lääkärillä käydessään urheilijan tulee kertoa, että kuuluu dopingvalvontaan. Ravintolisien käyttäminen on riski, sillä joissain tuotteissa saattaa olla tuntemattomia ainesosia. Joissain ravintolisissä on ilmennyt epäpuhtauksia, kuten testosteronin, sekä nandrolonin esiasteita.

Syyt dopingin käyttöön

Yleisimmin doping houkuttelee käyttäjiä, sillä muun muassa anaboliset steroidit on tarkoitettu lihasmassan kasvattamiseen sekä hapenottokykyyn vaikuttava EPO. Muuten suorituskykyä voi yrittää parantaa piristeillä tai kipulääkkeillä. Kiellettyihin menetelmiin lasketaan niin ikään veritankkaus. Dopingin historia vie antiikin aikaan, jolloin urheilijat poistivat unikoista puristetulla oopiumilla kivun ja nälän tunnetta. 1800-luvulla ammattinyrkkeilijät ja -pyöräilijät käyttivät huumaavia aineita (heroiini, kokaiini, morfiini) parantaakseen suorituksia. Toisen maailmansodan jälkeen amfetamiini oli kovassa nosteessa, kun urheilijat kuulivat sotilaiden käyttäneet ainetta jaksamiseen. 1970- ja 80-luvulla dopingkäyttö liittyi vahvasti kylmään sotaan ja suurvaltojen mittelyyn silläkin saralla. Ehkä yksi dopinghistorian surullisimpia tapauksia on entisen Itä-Saksan, eli DDR:n kuulantyöntäjä Heidi Krieger, joka aloitti steroidien käytön jo 16-vuotiaana. Niiden takia naisen sukupuoli alkoi muuttua niin rajusti, että Krieger lopulta korjasi sukupuolensa mieheksi. Anabolisten steroidien käyttö näkyy nimenomaan naisilla maskuliinisuutena ja miehillä kivesten surkastumisena. Näiden lisäksi aineet aiheuttavat maksavaurioita ja ihomuutoksia.

Testaus

Urheilijoita testataan kilpailuissa, sekä niiden ulkopuolella ilman ennakkoilmoitusta. Testit tehdään virtsasta tai verestä, joskus käytetään molempia keinoja. Testattavan urheilijan tulee todistaa henkilöllisyytensä ja häntä valvoo koko testauksen ajan dopingtestiryhmän jäsen. Monin keinoin pyritään varmistamaan, ettei testissä pysty manipuloimaan annettua näytettä. Avonaisten näytteiden käsittelystä vastaa urheilija. Näytteitä voidaan säilyttää nimettöminä jopa 10 vuoden ajan. Vuonna 2017 julkistetun tutkimuksen mukaan vuoden 2011 yleisurheilun MM-kilpailuissa 44 % urheilijoista myönsi käyttäneensä dopingia. Näistä vain 0,5 % jäi kiinni. Rikkomuksesta voidaan lievimmillään mitätöidä kilpailutulos tai määrätä kilpailukieltoon 1-4 vuodeksi. Pahimmillaan dopingkäry voi aiheuttaa urheilijalle elinikäisen kilpailukiellon. Monesti on vaadittu, että doping sallittaisiin, sillä sen valvominen on äärimmäisen vaikeaa. Kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu niille urheilijoille, jotka eivät aidosti ja rehellisesti käytä kiellettyjä aineita?